Siirry sisältöön

”T niinku tatuointi”

Aavistuksen verran henkilökohtaisempaa päivittelyä tarjolla taas. Pitäisi ihan istua alas miettimään lisää sisältöä blogiin, mutta olen toistaiseksi duunin tauot käyttänyt miettiessä vaalikoneiden vastauksia ja tulevaan SpringPlay 2017 -tapahtumaan omaa 45 minuutin puheenvuoroa. Kotosalla aika on mennyt vauvan kehitystä ihmetellessä ja olemme Skidin kanssa harjoitelleet luistimilla liukastelua ja suksilla sohimista. Tulipa ensimmäistä kertaa varmaan 17 vuoteen oltua suksilla, joka osoittautui oikein hauskaksi! Täytynee tuota harrastella enemmänkin. Jotenkin yllättävää että jo eskarissa alkoivat suksilla ja luistimilla harjoittelemaan, vai muistanko väärin että omana aikana tuo alkoi vasta koulussa?

Skidillä alkanut myös pianokoulu! Hauskaa että hänellä on mahdollisuus opiskella soittamaan jotain, ken tietää jos vanhemmalla iällä siirtyy kitaran pariin. Musiikin kanssa elämä on aina antoisampaa. Vielä kun onnistuisin itselleni hankkimaan jostain sellon...vaikka en tiedä tulisiko tässä vaiheessa enää opiskelusta mitään.

Ja iästä kun puhe niin tulipahan kuukausi takaperin 30 vuotta ikämittariin. En ole koskaan ollut mikään "ikäkriiseilevä" ihminen, mutta onhan se kieltämättä välillä tuntunut erikoiselta että pääsi uudelle kymmenykselle. Silti, olen vain iloinen että voin sanoa olevani kolmekymppinen. Tuntuu että ihmiset olettavat ainakin toisen olevan hieman fiksumpi kun on sitä kokemusta kertynyt elämästä. Ja erittäin fiksuna ihmisenä pyysin sukulaisia osallistumaan kolehtiin tatuointia varten.

Paranemisvaiheessa vielä. Kiitoksia Pretty in Ink!

Halusin ikuistaa suosikkipelistäni (The Legend of Zelda: Ocarina of Time) päähahmon (Link, ei Zelda) käteeni. Viereen tuli pelistä tutulla kielellä, hylianilla, kuopuksen nimi. Tarkoitus olisi vielä tulevaisuudessa tatuoida käteen lisää pelistä tuttuja hahmoja, sekä kuopuksen syntymäpäivä samaan tapaan kuin oikeassa kädessä Skidin statistiikat.

No mutta, ei tähän hätään kummempia. Täytyy jatkaa töitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *