Peliajan rajoitukset

Viihdevintiöt kirjoitti mainiosti peliajasta; kuinka sen rajaaminen yhteen päivään viikosta voi lähinnä hankaloittaa tilannetta. Tiukka tuntimäärällä rajoittaminen ajaa lapsen myös siihen tilanteeseen, että odottaa kyseistä hetkeä kuin kuuta nousevaa eikä välttämättä pystyisi keskittyä muuhun. Kylmäkiskoinen laitteen sammutus kesken pelin osoittaisi täydellistä ymmärtämättömyyttä aihepiiriä kohtaan. Ethän koskaan keskeyttäisi elokuvaa tai kirjaakaan kesken jännän kohdan, vaan antaisit katsoa tai lukea tiettyyn pisteeseen. Lasten kanssa käy toki herkästi niin, että aletaan pyytämään aina lisäaikaa, mutta joustaa ei voi loputtomiin.

Pelissä täytyy myös ottaa tallentaminen huomioon, koska se mahdollisuus ei usein ole heti saatavilla. Tämäkin on tilanne, jossa vanhemman olisi hyvä olla perillä pelin tapahtumista ja rakenteesta. Tietysti poikkeuksia tulee lopettamisen kanssa jos pitäisi vaikka lähteä jonnekin, mutta se ei taida muutenkaan olla sellainen tilanne, että kannattaisi olla katsomassa elokuvaa tai pelaamassa peliä. Täytyy osata ennakoida, kuten ihan kaiken median kuluttamisen kanssa. 

Kuten arvata saattaa, meilläkin pelataan joka päivä koko perheen voimin. Vain luonnolliset aikarajoitteet estävät, etteivät vanhemmat pelaa enemmäkin. Lapset hoidetaan ja ollaan mukana leikeissä, ja kotikin vaatii hoitoa. Kunhan nämä asiat eivät häiriinny, voi vapaa-aikansa kuluttaa vapaasti miten kukin haluaa, oli se sitten pelien, kirjojen, television tai ehkä urheilunkin parissa jos ehtisi vaatteita vaihdella ja suihkussa ravata. Sama koskee muksuja. Kunhan läksyt saa tehtyä, syötyä kunnolla, nukuttua yönsä ja pihalla leikittyä kavereiden kanssa, voi ongelmitta käyttää parikin tuntia päivästään viihteen parissa. Tietysti aina mukavempi jos viihde opettaisi myös jotain, eikä muuttaisi lasta zombiksi, mutta tämä on vanhemman vastuulla. Vastuu olla selvillä mediasta, jonka kanssa lapsi viettää aikaansa.

Peleistä ei pidä myöskään tehdä mitään yleistä syntipukkia kaikkiin ongelmiin. Usein puhutaan väkivaltapelien aiheuttamista ongelmista, mutta mielestäni olisi fiksumpaa puhua väkivallasta. Miten se muka olisi sen parempi jos muksu katsoisi K16 elokuvaa kuin pelaisi K16 peliä? Tämä on tietysti hieman toinen aihe ja oli vain pakko mainita asiasta, kun Vantaan Sanomissa oli Jari Sinkkosen kommentti asiasta. Kuukauden pelikielto siitä että puhuu pelaamisesta? Jotain tolkkua nyt tällaisiin.

Ideaalisessa tilanteessa, kuten Viihdevintiöissä mainittiin, pelaaminen olisi kuin mikä tahansa muukin leikki. Tämä tarkoittaisi sitä, että ei tarvitsisi uhkailla pelikielloilla, koska se jo antaa pelaamiselle enemmän painoarvoa. Eihän kukaan menisi kieltämään Legoilla rakenteluakaan jos lapsi innoissaan jatkuvasti puhuisi siitä mitä hän aikoo rakentaa.

En voi sanoa että meillä asiat menisi ihan niin ideaalisesti, sillä aina vähän väliä joutuu ottamaan pelikiellon uhkailuun jos ei asiat suju toivotulla tavalla. Muinaisaikojen kotiarestilla uhkailua en ihan pysty käsittämään, sillä kuka lapsensa sisälle haluaisi teljetä? Pitäisi kuitenkin itse skarpata ja saada kiristämiset lopetettua. Onneksi asioista keskustelu rauhallisesti johtaa usein hyviin lopputuloksiin.

Tässä huoneessa meneekin sitten se tunnin peliaika kun miettii miten saa oven auki (Machinarium)

Peleissä asiat voi olla jopa paljon luovempia ja haastaa ajattelemaan enemmän kuin leikeissä, Minecraft on tästä mainio esimerkki. Vanhat jäärät kuten Sinkkonen eivät voisi tällaista koskaan allekirjoittaa, koska "pelit nyt vaan on ihan kamala juttu". Mutta miten 7-vuotias miettisi Legojen kanssa että miten saa taloonsa vedettyä sähköjohdot niin että kytkintä vetämällä valot syttyy katossa? Useat hyvät pelit sisältävät myös suunniteltua pulmanratkontaa, mikä on erinomaista aivojumppaa myös vanhemmille.

Olkaa läsnä, tutustukaa pelaamiseen ja pelatkaa paljon, se on kivaa.

Vastaa