Siirry sisältöön

Faijan mietteitä ja arvio: Super Mario Odyssey (Nintendo Switch)

Olet ehkä kuullut joskus italialaisesta putkimiehestä, jonka vaatekaapista löytyy siniset haalarit, valkoiset hanskat sekä punainen paita ja hattu. En sanoisi, että olisi vähättelyä kutsua Marioa pelimaailman ikonisimmaksi hahmoksi. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana on nähty satoja pelejä, joissa tämä iloinen italiaano on seikkaillut, vaan siitä onkin hetki aikaa kun on viimeksi tullut vastaan Mario-peli, joka tuntuu rehdiltä seikkailulta. Wiillä nähty Super Mario Galaxy oli näyttävyydestään huolimatta hyvin suoraviivaista pelattavaa. 

Kun ajatellaan sarjan tyypillistä peliä, tulee monilla ehkä mieleen erilaiset ympäristöt, joissa liikutaan vasemmalta oikealle, hypitään vihollisten päälle ja kerätään kolikoita matkalla loppuun. Kun Mario pääsi aikoinaan liikkumaan ensimmäistä kertaa 3D-ympäristöissä Nintendo 64:llä, peliin saatiin sisällytettyä myös monia salaisuuksia, ja samoja kenttiä sai tutkia vapaasti, kunnes kaikki keräiltävät tähdet olivat löytyneet. Kaikkia tähtiä ei ollut kuitenkaan pakko löytää päästäkseen etenemään pelissä. Vahvasti lineaarinen pelisarja muuttui leikkikentäksi. 15 vuotta sitten Gamecubelle julkaistu Super Mario Sunshine oli viimeinen tämän kaavan peli, kunnes nyt. Sallinette, että arvion tyyli on varsin vapaamuotoista ajatusvirtaa, kuitenkin kohdeyleisöä silmälläpitäen. Blogiin olisi tarkoitus eksyä vanhemmat jotka miettivät pelattavaa muksulleen, ja ehkäpä myös itselleen!

Kiitos Bergsalalle arviokappaleesta.

Osa maailmoista on ilo silmälle

Super Mario Odysseyssä ei tekeminen lopu ihan heti. Erilaisia maailmoja on toista kymmentä ja jokaisessa on paljon löydettävää. Peli pysyy mielenkiintoisena Marion uuden matkakumppanin, Cappyn, kanssa. Sanoinko jo, että Cappy on puhuva hattu, jolla on silmät? Mielikuvitusta riittää, varsinkin tärkeimmän kyvyn kanssa mitä pelissä käytetään; hatun heitto. Sen lisäksi että tämä Oddjobilta lainattu kyky hoitelee pienemmät viholliset päiviltä, heittämällä Cappya toisia olentoja kohti valtaat näiden kehon ja voit itse liikkua uudessa olomuodossa. Tämä korvaa aiemmista peleistä tutut tulikukka- ja kissavoimat ynnä muut. Mahdollisuuksia rajoittaa välillä vihollisilla olevat hatut, joista täytyy päästä eroon tavalla tai toisella, ennen kuin Cappy pääsee asettumaan mielenhallitsijaksi.

Luoti Lassea ohjatessa voi lentää rotkojen yli ja räjäytellä seiniä!

Tarinapuolella on tällä kertaa odotettavissa vähemmän yllättäen prinsessa Peachin kidnappausta sekä Bowserin ja prinsessan häiden estämistä. No, en usko että kukaan pelaa Mario-pelejä tarinan takia, eikä se tässäkään tapauksessa toimi kuin hauskana lisämausteena ja löyhänä motivaattorina sille että hahmot tekevät jotain.

Bowserilla on mielessään mm. hääkakun varastaminen

Tarinan sijaan Marioissa on tärkeämpänä asiana aina ollut se tapa miten hahmoa liikutetaan, ja kuinka hyvältä itse pelaaminen tuntuu. Mikään ei ole pelaajalle inhottavampaa kuin se, että kun tekee ohjaimella jotain ja pelihahmo tekeekin aivan muuta kuin suunnittelit. Tämä veisi heti nautintoa pois maailman tutkimiselta eikä kenelläkään ole hauskaa. Odysseyssa pärjäät vallan mainiosti perusliikkeillä, mutta pelaamisen myötä oppii ja on mahdollista hyödyntää aina uusia ja monimutkaisempia liikesarjoja. Varsin hyvää harjoitusta sormien koordinaatiolle, mikäli maltti kestää. Nykyään kun monet ihmiset saattavat turhautua jos peli tuntuu liian vaikealta.

Liikkeitä on opittavissa hyvin monipuolisesti

Ikärajasta ja vaikeustasosta

Pelin ikäraja on 7, joka on todennäköisesti asetettu lähinnä sarjakuvamaisen väkivallan takia. Loppupuolella on myös hieman jännittävämpää vastustajaa, mutta ei kuitenkaan niin pelottavaa että siitä tarvitsisi oma merkki olla. Meidän pikkuskidi, iältään 1,5-vuotta, on myös mielellään Marioa liikutellut pelissä, mutta tietysti se vaatii hieman enemmän ikää että varsinaisesta pelaamisesta tulisi mitään. Uskon, että joissain kentissä 3-4 vuotiaat voisivat mielellään tutkia paikkoja, mutta edelleen eteneminen olisi mahdotonta. 7-vuotiaasta eteenpäin pelin pelaaminen sujuu pääpiirteittäin hyvin, mutta pelin vaikeustaso on kuitenkin sen verran korkealla, että ilman aikuisen apua ei meidän Skidi pärjännyt joissain kohdissa. Tämä ei olisi ongelma, jos lapsella olisi tahtoa harjoitella pelin pelaamista, mutta pelityylistä tykkääminen on vahvasti makukysymys. Pelin kaupunkimaisemissa Skidi tykkäsi tutkia vailla huolia ja murheita. Alan havaitsemaan, että pitäisi taas rohkaista enemmän oppimaan etenemistä epäonnistumisen kautta, aina kun ei voi voittaa nappia painamalla.

Elämiä ei pelissä kuitenkaan enää ole, mikä ei sinänsä muuta paljon, sillä aiemmissa peleissä lisäelämiä kertyi runsaasti, eikä pelin loppumista tarvinnut koskaan pelätä. Tällä kertaa hydynnetään kolikoita. Jokaisesta kuolemasta menetät kymmenen kolikkoa. Kuoleman jälkeen aloitat joko Odyssey-aluksen luota, tai välitarkastuspisteistä jotka ovat merkitty lipuilla. Kun on käynyt lipuilla, voi vapaasti valita kartasta pisteen ja siirtyä siihen mistä vain maailman kolkasta.

Tällä kertaa Mariolle voi ostaa vaatteita löytämillään kolikoilla
Toiset kuut ovat helposti löydettävissä, toiset taas vaativat enemmän tutkimista

Peli on omiaan sellaiselle pelaajalle, jolla on halua penkoa maailman kaikki pusikot ja löytää piilotetut aarteet. Ikävä kyllä en itse ole kovinkaan kärsivällinen henkilö kyseisen pelityylin kanssa, ellei pelattava peli tunnu jollain tavalla erikoiselta. Syystä tai toisesta peli ei ole imaissut minua henkilökohtaisesti päivittäin pelaamaan, vaikka olenkin nauttinut niistä satunnaisista hetkistä pelin parissa. "Kiireinen" perhe-elämä suorastaan huutaa Switchin kaltaista laitetta, jonka kanssa on helppo jättää pelitilanne päiväksikin tauolle ilman ongelmia. Kun tulee taas sopiva hetki, ottaa laitteen telakasta ja jatkaa hetken aikaa. Kenties tämä lähestymistapa onkin se henkilökohtainen ongelmani. Pelistä nauttisi varmasti enemmän, jos ehtisi paneutua.

Kuitenkin, en voi olla ajattelematta kuinka paljon itseäni harmittaa toisten maailmojen löyhä tunnelma, ja miten pelin ulkoasu voisi olla parempikin. Ulkoasulla viittaan siis lähinnä joidenkin maailmojen tyhjyyden tunteeseen. Toki aavikolla sopiikin olla runsaasti hiekkaa, mutta pienet yksityiskohtien lisäykset olisivat saaneet kummasti maustetta maailmojen viihtyvyyteen. Kenties musiikittomuus, joka on usein jonkin aikaa uusissa maailmoissa, häiritsee eniten. Mutta tämä ongelma on pikaisesti sivuutettu, ja ääniraita on varsin mainio kun se pääsee vauhtiin. Super Mario Galaxyn tuottamiin fiiliksiin peli ei kuitenkaan yllä millään.

Jättimäinen robotti sateisen synkässä kaupungissa tuntuu olevan kuin toisesta pelistä, mikä osittain luo virkistävää vaihtelua, mutta liiallinen synkistely tuntuu ajoittain ikävältä

Osa maailmoista on pimeitä ja harmaita, eikä se ole samalla tavalla mystistä pimeyttä kuin aiemmissa Mario-peleissä, vaan tuo mieleen lähinnä jonkin toisen pelin mihin Mario on eksynyt. Ehkäpä juuri synkistelyn takia pelin väriloistokkaammat kentät tuntuvatkin varsin ihanilta paikoilta seikkailla! Ja huolimatta niistä asioista mitkä itse koen ongelmaksi, pystyn osittain ymmärtämään pelille annetut korkeat arvosanat. Onhan tämä hyvä peli, mutta jos mietit Switchille ostettavaa, ota Zelda. Paitsi jos tykkäät enemmän harjoitella hyppyjen liikesarjaa että pääset pilvenpiirtäjän katolta toiselle.

Jos Zeldalle annettiin arvosanaksi kaikki peukut mitä löytyi, Odyssey ansaitsee kolme ja puoli peukkua neljästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *