Siirry sisältöön

Viihdevintiöt kirjoitti mainiosti peliajasta; kuinka sen rajaaminen yhteen päivään viikosta voi lähinnä hankaloittaa tilannetta. Tiukka tuntimäärällä rajoittaminen ajaa lapsen myös siihen tilanteeseen, että odottaa kyseistä hetkeä kuin kuuta nousevaa eikä välttämättä pystyisi keskittyä muuhun. Kylmäkiskoinen laitteen sammutus kesken pelin osoittaisi täydellistä ymmärtämättömyyttä aihepiiriä kohtaan. Ethän koskaan keskeyttäisi elokuvaa tai kirjaakaan kesken jännän kohdan, vaan antaisit katsoa tai lukea tiettyyn pisteeseen. Lasten kanssa käy toki herkästi niin, että aletaan pyytämään aina lisäaikaa, mutta joustaa ei voi loputtomiin.

Pelissä täytyy myös ottaa tallentaminen huomioon, koska se mahdollisuus ei usein ole heti saatavilla. Tämäkin on tilanne, jossa vanhemman olisi hyvä olla perillä pelin tapahtumista ja rakenteesta. Tietysti poikkeuksia tulee lopettamisen kanssa jos pitäisi vaikka lähteä jonnekin, mutta se ei taida muutenkaan olla sellainen tilanne, että kannattaisi olla katsomassa elokuvaa tai pelaamassa peliä. Täytyy osata ennakoida, kuten ihan kaiken median kuluttamisen kanssa. 

...jatka lukemista "Peliajan rajoitukset"

Huh, kolme viikkoa omaa kesälomaa takana. Aika kuluu ihmeellisen nopeasti kun siirtelee hiljalleen kamoja vanhasta osoitteesta uuteen ja rakentelee siinä samassa huonekaluja, samalla koittaen saada jonkinlaista järjestystä aikaiseksi. Ei tulisi näissä tohinoissa mieleenkään alkaa kuvailemaan Youtubeen videoita, vaikka alunperin kuvittelin että "kyllähän lomalla on aikaa".

Vapaa-aika mennyt itselläni vahvasti Final Fantasyn maailmoissa, joko verkkomoninpeliä vaimoni kanssa Final Fantasy XIV:n parissa, tai sitten yksinpeliä Final Fantasy XII:n kanssa. Varsin mainioita "aivot narikkaan" pelejä kummatkin. Kiinnostaisi enemmän tällä hetkellä kyllä Splatoon 2, mutta budjetti lievästi sanottuna tiukilla kaikenmoisten huonekalujen hommaamisten ja kohonneiden asumiskulujen takia, puhumattakaan Lintsin reissusta mikä pitäisi suorittaa Skidin kanssa ensi viikolla.

Skidillä on mennyt loma tehokkaasti pihalla leikkiessä, vaikka tietysti Minecraft ja muut mahtuneet viihteeseen vallan mainiosti. Kaverinsa kanssa on innostunut Spekunkya pelaamaan, ja se taitaakin olla ainoa peli jota olemme myös yhdessä viime aikoina pelanneet PS4:llä. Olen myös näytettänyt Cities: Skylines -kaupunkirakentelua ja Planet Coaster -huvipuistorakentelua, joista Skidi innostunut sen verran että harjoitteli miten laitteita ja rakennuksia laitettiin paikoilleen. Hurjaa ajatella miten paljon monimutkaisempia asioita Skidi osaa jo nyt verrattuna siihen kun itse pelasin lähinnä Kid Icarusta samassa iässä.

Spelunky tuli jo vuonna 2008 PC:lle

Kid Icaruksessa toisaalta asia mikä tuli herkästi esiin oli jatkuvasti kuoleminen, ja sen myötä pitkäjänteisyys. Spelunky onneksi koulii Skidillekin vähän jämerämpää kestävyyttä, sillä välillä on ollut aikamoiset kiukut päällä kun viiden minuutin jälkeen hahmo on kuollut ja koko peli pitää aloittaa alusta. Siinä vaiheessa ei ole auttanut paljoakaan sen selittäminen että menee tosiaan vain se viisiminuuttinen että ollaan samassa kohdassa. Voin suositella peliä ehkä n. 6-vuotiaasta ylöspäin. Riippuen siitä miten paljon haluaa karttaa sarjakuvamaista väkivaltaa, tai sitä että jos pelihahmo tippuu piikkeihin niin siitä näkyy verta. Ja jos kauppiaan suututtaa, alkaa miekkonen riehua haulikon kanssa. Pelissä on myös mahdollista löytää haulikko ja ampua sillä jokaisesta kentästä löytyvää pelastettavaa hahmoa (vaikka tuosta ei onneksi mitään graafista kuolemaa tapahdu). Skidi ei onneksi ollut tätä tapahtumaa todistamassa kun hänen kaverinsa hoksasi kyseisen asian pyssyn löydettyään. Pitää pitää tarkasti silmällä ettei ala tapahtumaan mitään hölmöilyjä..

Mutta se tältä erää! Hengissä ollaan uudessa osoitteessa, katsellaan sitten lähitulevaisuudessa mitä videoita sitä keksisi tehdä. Kiitoksia kärsivällisyydestä!

Muistakaahan varautua ensi joulun tienoilla tulevaan Super Nintendo Classic Mini -konsoliin. Tätä vekotinta mitä Skidin kanssa pääsimme ihmettelemään ei löydy enää kaupoista. Toivottavasti Nintendolla ymmärtävät tehdä tulevia laitteita enemmän, sillä syystä tai toisesta lopettivat tämän tuotannon. Eivät ilmeisesti tykkää rahasta.

Vilkaistiinpa siis Skidin kanssa nopeasti mitä laatikosta löytyy ja pientä pelitestausta samalla. ...jatka lukemista "Katsastetaan: Nintendo Classic Mini"

Ajattelin että voisin koostaa viikon lopulla aina hieman pelailuja! Huikea idea, jes, tehdään se. Pari päivää myöhässä tosin jo. Koitetaan ainakin nyt tämän yhden kerran. Voi pojat kun sitä joskus muistaisikin vakituisesti tuottaa jotain, viimeisestä videosta Youtubeenkin taitaa olla jo toista kuukautta aikaa. Lyhyt listaus siis, mitä on pelattu lähiaikoina ja ehkäpä hieman fiiliksiä peleistä.

Faijan paletissa mobiilia

Vaikka tässä olisi ollut tilanteita kun olisi saanut pelattua jotain muutakin kuin kevyttä hömppää puhelimella, on sitä tullut kuitenkin naputettua vain sitä kevyttä hömppää puhelimella. Suluissa muutkin alustat jolle peli saatavilla.

Hearthstone (iOS, Android, PC)

...jatka lukemista "Lähiaikoina pelattua: Clash of Plants versus Zombies"

Uusi logo! Isompi bannerikin taiteilijalla työn alla.

Kirjoittaminen puhelimella on tuntunut lähiaikoina niin hitaalta että ei ole millään jaksanut kirjoitella kuulumisia. Zeldan arvostelun kirjoittaminen vei ilmeisesti kaikki mehut, mutta kyllä tämä tästä! Tässähän on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, vaikka pelirintamalla onkin ollut rauhallisempaa.

SpringPlay2017 oli tosiaan tuossa pari viikkoa sitten ja sainpahan hieman kokemusta siitä "luennon" pitämisestä. 45 minuuttia ja rapiat päälle tuli höpistyä, ja vaikka mieleen tuli reilusti juttuja mitä olisin halunnut avata yleisölle enemmän, olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Ei edes jännittänyt pahasti! Toisaalta, paikalla kuuntelemassa oli parhaimmillaan ehkä 10 ihmistä. Heh, ensi kerralla sitten enemmän. Toivottavasti pitivät esitystä kiinnostavana, vaikka oli välillä hieman teknisiä ongelmia. Omasta puheenvuorosta ei ikävä kyllä ole kuvia tarjolla, mutta nappaa tästä itsellesi diashow mitä pyöritin puheen taustalla.

...jatka lukemista "SpringPlay2017 ja muut lähiaikojen kuulumiset"

En ole koskaan tehnyt peliarvostelua, mutta koen että pystyisin tuoda näihin omanlaisen lähestymistavan joka liittyy blogin kohdeyleisöön. En voi olettaa lukijoiden tietävän mitä tarkoitetaan, kun puhutaan Skyrimistä tai Assassin's Creedistä, joten selitetään asiat niin että vanhemmat jotka eivät pelaa ymmärtäisivät ja tietäisivät kannattaako pienille kullannupuille ostaa tiettyjä pelejä. Ehkäpä vanhemmatkin innostuvat samalla kokeilemaan! Koska olen kuitenkin pelaaja itsekin, tahdon antaa myös "pelaajalta pelaajille" näkemyksen arvion loppupäässä. Kuten yleensäkin kaikki teksti blogissa, tämäkin on tuotettu useampana kahvitaukona duunissa puhelimella!

Peli on kaunista katseltavaa, erityisesti Nintendo Switchin kannettavassa tilassa!

...jatka lukemista "Faijan arvio: The Legend of Zelda: Breath of the Wild (Nintendo Switch, Wii U)"

Nintendo Switch tuli taloon! Mitä ihmettä, joko siitä on 2 viikkoa?! Mihin nämä päivät häviää? No ainakin uuteen Zeldaan! The Legend of Zelda: Breath of the Wild on ollut äärimmäisen hyvä peli, josta koitan kirjoittaa tarkemmin arviota perheellisen näkökulmasta kunhan ehtii. Super Bomberman R taas oli sellainen tapaus että älkää hyvät ihmiset maksako enempää kuin 10€ siitä. Ostakaa mielummin SNES ja ensimmäinen Super Bomberman, huomattavasti parempi.

Skidillä on ollut paletissa perinteisten Minecraftin pelaamisten lisäksi hieman myös uutta Zeldaa, jossa on tykännyt seikkailla vaikka meno onkin usein aika vaikeaa vielä niin pienelle. Laajat vapaat maailmat tuntuvat kiinnostavan kovasti, koskaan ei tiedä mitä seuraavan kukkulan takana on. Tämä on yksi harvoista peleistä jossa Skidiä ei tunnu kiukuttavan kuolematkaan! Itselleni pelissä kuoleminen oli niin arkipäivää aikoinaan ettei tuosta osaa turhautua ellei ole koittanut jotain tuhatta kertaa, mutta Skidillä tietysti jo nykyaikaisempiin peleihin tottuneena tämä on herkemmin havaittavissa.

Aloitimme Skidin kanssa myös pelaamaan omaa suosikkipeliäni, The Legend of Zelda: Ocarina of Timeä, ensimmäisen osan tästä voit katsoa vaikka alta.

...jatka lukemista "Pelikuulumisia"

Aavistuksen verran henkilökohtaisempaa päivittelyä tarjolla taas. Pitäisi ihan istua alas miettimään lisää sisältöä blogiin, mutta olen toistaiseksi duunin tauot käyttänyt miettiessä vaalikoneiden vastauksia ja tulevaan SpringPlay 2017 -tapahtumaan omaa 45 minuutin puheenvuoroa. Kotosalla aika on mennyt vauvan kehitystä ihmetellessä ja olemme Skidin kanssa harjoitelleet luistimilla liukastelua ja suksilla sohimista. Tulipa ensimmäistä kertaa varmaan 17 vuoteen oltua suksilla, joka osoittautui oikein hauskaksi! Täytynee tuota harrastella enemmänkin. Jotenkin yllättävää että jo eskarissa alkoivat suksilla ja luistimilla harjoittelemaan, vai muistanko väärin että omana aikana tuo alkoi vasta koulussa?

...jatka lukemista "”T niinku tatuointi”"

Huomasitteko että Minecraftiin tuli konsoleilla tuossa joulun alla päivityksenä uusi ulkoasupaketti? Paketissa  myös uusi valmiiksi rakennettu maailma tutkittavaksi. Jouluteema kun löytyikin pelistä jo, niin laittoivat sitten hieman toisesta päästä sisältöä, nimittäin ydintuhon jälkeisestä maailmasta. Fallout paketti siis kyseessä ja tahdon tässä nyt vinkata sen verran että vaikka on turvallista laittaa muksulle uusi maailma auki seikkailulle Minecraftissa, älkää kuitenkaan tehkö sitä virhettä että ostaisitte yhtäkään Fallout-peliä muksulle. Jo K18 leima kannessa pitäisi karkoittaa pois, hyvä kuitenkin muistuttaa että ikärajat ovat nimenomaan rajoja. Ethän pienelle lapselle näyttäisi K18 elokuviakaan. Toisaalta taas ikärajat pelipuolella vedetään yllättävän korkealle, sillä mielestäni useimmat K18 pelit vastaavat sisällöltään lähinnä K16 sarjoja tai elokuvia. Leffateattereiden antama ohje toimii mielestäni mainiosti myös kotiolosuhteissa, ikärajasta voi joustaa 3 vuotta jos on vanhempi seurana. Älkää siis jättäkö lasta yksin ihmettelemään vanhemmille tarkoitettua peliä tai elokuvaa. Täytyy olla mahdollisuus pitää tauko ja selittää asioita jos jotain tulee vastaan. Tietysti asian kanssa on poikkeuksia, kaikkihan olemme erilaisia ja toiset ovat herkempiä kuin toiset. Pitänee kirjoittaa myöhemmin aiheesta lisää, mutta jos ei malta odottaa, voit lukea aiheesta osoitteessa http://www.ikarajat.fi. Tähtien Sodan taisimme katsoa Skidin ollessa 5 vuotias, mutta siinäkin tapauksessa skippasin ainakin yhden kohtauksen mikä ei sovi pienemmille. Toisaalta, nykyään muksuille on luurangot tuttuja jo Minecraftista..

Kukapa ei haluaisi ruskean harmaaseen tuhoutuneeseen maailmaan seikkailemaan..

...jatka lukemista "Uusi vuosi uudet pelit"