Olet ehkä kuullut joskus italialaisesta putkimiehestä, jonka vaatekaapista löytyy siniset haalarit, valkoiset hanskat sekä punainen paita ja hattu. En sanoisi, että olisi vähättelyä kutsua Marioa pelimaailman ikonisimmaksi hahmoksi. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana on nähty satoja pelejä, joissa tämä iloinen italiaano on seikkaillut, vaan siitä onkin hetki aikaa kun on viimeksi tullut vastaan Mario-peli, joka tuntuu rehdiltä seikkailulta. Wiillä nähty Super Mario Galaxy oli näyttävyydestään huolimatta hyvin suoraviivaista pelattavaa. 

Kun ajatellaan sarjan tyypillistä peliä, tulee monilla ehkä mieleen erilaiset ympäristöt, joissa liikutaan vasemmalta oikealle, hypitään vihollisten päälle ja kerätään kolikoita matkalla loppuun. Kun Mario pääsi aikoinaan liikkumaan ensimmäistä kertaa 3D-ympäristöissä Nintendo 64:llä, peliin saatiin sisällytettyä myös monia salaisuuksia, ja samoja kenttiä sai tutkia vapaasti, kunnes kaikki keräiltävät tähdet olivat löytyneet. Kaikkia tähtiä ei ollut kuitenkaan pakko löytää päästäkseen etenemään pelissä. Vahvasti lineaarinen pelisarja muuttui leikkikentäksi. 15 vuotta sitten Gamecubelle julkaistu Super Mario Sunshine oli viimeinen tämän kaavan peli, kunnes nyt. Sallinette, että arvion tyyli on varsin vapaamuotoista ajatusvirtaa, kuitenkin kohdeyleisöä silmälläpitäen. Blogiin olisi tarkoitus eksyä vanhemmat jotka miettivät pelattavaa muksulleen, ja ehkäpä myös itselleen!

Kiitos Bergsalalle arviokappaleesta.

Osa maailmoista on ilo silmälle

...jatka lukemista "Faijan mietteitä ja arvio: Super Mario Odyssey (Nintendo Switch)"

Nintendo Switch tuli taloon! Mitä ihmettä, joko siitä on 2 viikkoa?! Mihin nämä päivät häviää? No ainakin uuteen Zeldaan! The Legend of Zelda: Breath of the Wild on ollut äärimmäisen hyvä peli, josta koitan kirjoittaa tarkemmin arviota perheellisen näkökulmasta kunhan ehtii. Super Bomberman R taas oli sellainen tapaus että älkää hyvät ihmiset maksako enempää kuin 10€ siitä. Ostakaa mielummin SNES ja ensimmäinen Super Bomberman, huomattavasti parempi.

Skidillä on ollut paletissa perinteisten Minecraftin pelaamisten lisäksi hieman myös uutta Zeldaa, jossa on tykännyt seikkailla vaikka meno onkin usein aika vaikeaa vielä niin pienelle. Laajat vapaat maailmat tuntuvat kiinnostavan kovasti, koskaan ei tiedä mitä seuraavan kukkulan takana on. Tämä on yksi harvoista peleistä jossa Skidiä ei tunnu kiukuttavan kuolematkaan! Itselleni pelissä kuoleminen oli niin arkipäivää aikoinaan ettei tuosta osaa turhautua ellei ole koittanut jotain tuhatta kertaa, mutta Skidillä tietysti jo nykyaikaisempiin peleihin tottuneena tämä on herkemmin havaittavissa.

Aloitimme Skidin kanssa myös pelaamaan omaa suosikkipeliäni, The Legend of Zelda: Ocarina of Timeä, ensimmäisen osan tästä voit katsoa vaikka alta.

...jatka lukemista "Pelikuulumisia"

1

Nintendo julkisti uuden konsolin joka tulee kauppoihin maaliskuussa 2017. Hinta on vielä kysymysmerkki, mutta asettunee 300€ tienoille, ellei Nintendo tee isompaa virhettä ja 399€ paukahtaa hintalappuun. Äkkiä katsottuna aparaatti näyttää samankaltaiselta kuin Wii U:n ohjain (joka on myös varustettu näytöllä), mutta erikoisen tästä tekee se että pelien ollessa täysiverisesti pelattavissa kotisahvalta televisiolla, konsolin voikin ottaa mukaan myös ulos katkaisematta peliä. ...jatka lukemista "Seuraava Nintendon konsoli on nimeltään Switch"